Tervetuloa

Olet lämpimästi tervetullut Teppo Kuuselan henkilökuva sivuille.

Olen tehnyt laajat sivusto kokonaisuudet, joissa eri puolet pääsevät minussa näkyviin ja tähän saakka olen sotkenut niihin historiikkiani mukaan. Nyt tästä eteen päin Blender sivut pyhittyvät puhtaasti blenderiin ja tietotekniikka tietokoneisiin. Tämä on siis siirto kaiken henkilökohtaisen esittelyyn yhdessä paikassa.

Historiani on osin melkoista draamaa ja olen joutunut elämäni kanssa tekemään melkoista kasvu tarinaa. Internet historia löytyy erikseen, eli mitä kaikkea olenkaan touhunnut netissä.

Yksi seikka minkä nykyään tunnun jotenkin unohtavan sivuiltani on ”tarina Teppo”. Tämän puoleni historia ulottuu aina ala-asteelle asti. Tällöin opettajalle kerroin haluavani kirjailijaksi ja tein aina omituisia jatko kertomuksia aineissa. Vaikka opettajakin yritti tehdä ilmeisimmin kaikkensa, että en pysty jatkamaan tarinaani keksin aina otsakkeesta jonkin polun kertomukseeni.

Olen tehnyt paljon tarinoita, mutta kaikki ovat toistaiseksi jääneet omaksi huviksi taikka netissä lähinnä rajatulle piirille. Ainut hieman julkisempi tarina on vuoden 2002 joulusivuilla ollut joulukalenteri tarina, tämä tulee tämän vuoden syksyn aikana uudelleen täällä tepish.net osoitteessa julkiseksi (suoraan kaikki 24 tarinan osaa). Nyt olen kirjoittamassa parhaillaan uutta tarinaa, joka tulee vuoden 2015 joulusivuille, eli päivitetyille joulusivuilleni. Tämä jälkimmäinen tarina on täynnä jännitystä, seikkailua ja vaarallisia tilanteita. Tämä tarina päivittyy 2015 joulukuun aikana joulukalenterina, päättyen 24.12. Kirjoitan parhaillaan myös toista tarinaa, joka on ensin rajatulle piirille (tarina tulee tulpo.net yhteisöön) ja laajentuu siitä mahdollisesti kirjamuotoiseksi tämä on yhteistyössä vaimoni kanssa tehtävä projekti.

Vastaa