Big Brother suomi 2021 – FANISIVUT
Menu
  • BB-PORTAALI
  • TERVETULOA
  • Asukkaat 2021
  • Tuotanto
  • Aikajana
  • HÄÄTÖÄÄNESTYS
  • ÄÄNESTYKSET!
  • AJANKOHTAISTA!
Menu

BB-talo – Säännöt – Rankut

Posted on 25.10.202125.10.2021 by kuusela.teppo

Kautta aikain miltein on valitettu tuotantoa ja ennen kaikkea tuottaja/ohjaaja instanssia. Tämän voi todeta vaikkapa yhdeltä netin vanhimmista BB-fanisivuista, nimittäin BBPLAZA, kannattaa selata tätä arkistoa siellä voi katsoa esimerkiksi vuosien varrella kirjoitettuja risuja tuotannolle viestejä.

Näissä kuvastuu hyvin se, että vaikka aikoinaan oli monta streemiä, niin silti on parjattu sitä, että kesksutelut katkeaa kesken ja puutteita ohjauksessa/äänissä. Myös tuotannon vaihtumista on haikailtu.

Mikään ei ole siis muuttunut kautta aikain. Myös sääntöjen noudattaminen ja rankut ovat puheenaiheita, jotka toistuvat kaudesta toiseen. Joskus sille on aihettakin, sillä säännöt ja rankut kävelevät käsikädessä.

Esimerkkinä voisi sanoa sen, että kuluvalla kaudella on sääntöjä rikottu viikottain paljon ja vähän päälle, mutta rankkuja ei tunnu tulevan, vaikka ukaasi oli, että tuotanto kerää ylös tapaukset. Tämä aiheuttaa vain sitä, että asukkaat toimivat oman päänsä mukaan välillä jopa ymmärtämättä sääntörikkeistään. Tässä kohdassa puuttuminen sääntörikkeisiin = rankut, olisivat keskeinen keino saada asukkaat lopettamaan sääntöjen rikkomisen ja yleensäkään ymmärtämään säännöt oikein.

Eihän kukaan oikeassakaan elämässä noudattaisi lakeja, ellei niistä olisi oikeasti mahdollista saada sanktiota ja monet esimerkiksi polkupyörällä tietämättään rikkovat niitä saaden kiinnijäädessään sanktion.

Pidän siis itse yli reagointina sitä, että Janne Virtanen saa syntipukkina nyt kaiken sonnan niskaansa, koska ei Janne yksin tätä laivaa ohjaa, siinä on koko liuta ihmisiä, joilla on iso rooli kokonaisuudessa. Siksi pitäisi mm. jo käsikirjoituksessa huomioida mahdollinen sääntörikkeisiin puuttuminen. Ihan hyvinä sankitoina toimii mm. sääntösulkeiset ja muut sääntöjä korostavat toimet, ei sen tarvitse olla mitään nöyryyttävää, kuten osa katsojista toivoo.

TAPAHTUMIA

  • Mitä jää käteen kaudesta ja miten tuotanto suoriutui.
  • Klikki otsikko tasoinen teema – Big Brother finalistit saivat Koronan.
  • Kauden oudoimman kuuloinen asia omaan korvaan – Pikisaari
  • Juontajan vastuu
  • Viikko ja päivä finaaliin

Categories

  • Asukkaat
  • Ennakko
  • Tuotanto
  • Yleinen

KAUDEN ALKUUN:

Ohjelman kuvat

  • NELONEN MEDIA
  • KUVAUS (Juontajat/asukkaat promo):  Jukka Alasaari

 

SIVUSTON KUVAT

  • Sivuston kuvat ja logot:  tepish.net / Teppo Kuusela

KAUDEN PÄÄTTYMISEEN:

 

0
Months
:
0
Päivää
:
0
H
:
0
MIN
:
0
SEK

NELONEN 5.9-28.11.2021

KOOSTE:

  • Maanantai-Torstai 21:00-22:30

Poikkeukset: Tiistai7.9 – 20:00-21:30

  • Perjantai-Lauantai 21:30-23:00

 

SUNNUNTAISIN:

  • KICKOFF   5.9: 21:30-00:00
  • HÄÄTÖ   21:30-23:00
  • FINAALI   28.11: 21:30-00:00(?)
©2025 Big Brother suomi 2021 – FANISIVUT | WordPress Theme by Superbthemes.com