Kautta on jäljellä suurinpiirtein tasan vuorokausi. Kaikki oleellisin on nähty. Mitä on jäänyt käteen kaudesta näin katsojana ja etenkin 24/7 katsojana. Positiivisia viboja Yksi positiivisimmin kaudesta käteen jäävä asia on Topi ja Tipi, eli linnut ja asukkaiden heille suoma huomio. vaikka linnut ovatkin melkoisia petoja, niin positiivinen huomio on aina hieno asia. Tehtävissä osassa oli…
Category: Yleinen
Klikki otsikko tasoinen teema – Big Brother finalistit saivat Koronan.
Tämä tosin tapahtui jo pari päivää sitten ensimmäisen kerran viimeisissä bailuissa ja uudelleen seuravana päivä. Kyseessä ei siis ole tauti ja virus, vaan lautapeli, jossa värillisiä nappuloita mailoilla lyöntinappulaa lyömällä ja tarkoitus on saada kaikki oman väriset nappulat pussitettua reunoilla oleviin lokeroihin. Tämä Korona peli, jota on kutsuttu alunperin myös nimellä Corona (lähde), on pelattu…
Kauden oudoimman kuuloinen asia omaan korvaan – Pikisaari
Itselle kaikkein oudoimmalta kauden aikana on kuullostanu se, kun Anssi puhuu aina silloin tällöin Pikisaaresta, jossa hän on käynyt.. Tiedän kyllä luonnollisesti sen, että Anssi puhuu Oulun Pikisaaresta. Itselle se kuulostaa oudolta, koska olen itse asunut Pikisaaressa, mutta en Oulussa vaan Turussa. Pienen google kierroksen kautta selviää, että Oulun Pikisaari on taiteilijoiden suosima alue. Tämäkin…
Viikko ja päivä finaaliin
Vielä edessä on yksi eliminaatio, ennen kuin varsinainen finaaliviikko viisikko on selvillä. Samirin poistuminen häätöruletin myötä oli osalle katsojista vähän vastaavan tilanteen, kuin aiemmin on tullut mm. 2020 Timon poistuminen. Samirille kävi siis “Timot”. Netissä alkoi kampanja Samiria vastaan sillä verukkeella, että uusi ei saa voittaa. Tämä on sinällään hassua, että ei voittamiselle pitäisi laittaa…
Enää muutama viikko
Kuluvan viikon jälkeen ennen finaaliviikkoa jäljellä on enää kaksi kokonaista viikkoa. Suurin kysymys on miksi asukkaita talossa on yhä kymmenen asukasta. Normi häädöin 1 per vko finaaliviikolla olisi edelleen 8 asukasta. Ehkä tulee jotain tupla tripla häätöjä. Kuitenkin täassä vaiheessa voisi hieman analysoida jäljellä olevia asukkaita observaatioiden pohjalta.. Nämä eivät siis ole omia mielipiteitä, vaan…
ASUKKAIDEN BÄNDIT JA NIIDEN SHOWT
Asukkaiden bändi tehtävä alkoi kuviosta, että vain muutamalla oli jonkinmoinen tausta musiikin parista. Samir on ulkomaailamssa levyttänyt ja ollut kouluttamassa sotilassoittokuntaa, sekä laulanut myös sen yhteydessä. Ville taasen on osallistunut The Voice Kids ohjelmaan ja käynyt musiikkipainotteista koulua. Muille musiikki ja soittimet olivat enemmän ja vähemmän vain perukoulun musiikki tunnilta tuttu juttu. Lähtökohta bändeille oli…
BB-talo – Säännöt – Rankut
Kautta aikain miltein on valitettu tuotantoa ja ennen kaikkea tuottaja/ohjaaja instanssia. Tämän voi todeta vaikkapa yhdeltä netin vanhimmista BB-fanisivuista, nimittäin BBPLAZA, kannattaa selata tätä arkistoa siellä voi katsoa esimerkiksi vuosien varrella kirjoitettuja risuja tuotannolle viestejä. Näissä kuvastuu hyvin se, että vaikka aikoinaan oli monta streemiä, niin silti on parjattu sitä, että kesksutelut katkeaa kesken ja…
Ketjureaktio tehtävä
Pitkään ihmeteltyä tehtävän sekavuutta tajusin etsiä tietoja netistä. Paljoa ei kertonut korttien taakse kirjattu Seikkailu teksti, mutta pienen etsinnän jälkeen tuli jackpot. Tämä tehtävä vaikuttaa olevan muokattuna valmiista konseptista, joka on muokattu sopimaan kahtiajakoiseen ympäristöön. Tässä konseptissa löytyy suoraan asukkaillakin oleva “pelilauta”, sekä sviitissä olevat erilliset apu laput. Tehtävässä BB talossa ongelmaa tuottaa mm. “rikkinäinen…
Muurahaiskeon analyysit
Onnistujat Akin heittäytyminen kuhnurin rooliin ja annettuihin lisä tehtäviin oli merkille laitettavaa. Pekka sai paljon rapaa niskaansa, mutta käytttäytyi kuin roolinsa vaatima muurahainen ja meni asenteella. Laura hoiti erityisesti lastenhoitoa hyvin roolinsa mukaisesti Sanni otti muuraisuutensa hyvin ja seisoi erityisesti Pekan kanssa vartiossa hyvällä asenteella Niin ja näi Taavi teki ja oli muurahainen vaihtelevasti ei…
Miksi BB – Eli miksi kannattaa katsoa!
Kirjoitin tämän tekstin alunperin toisaalle, mutta yhtä kaikki se käy myös tänne. Tänne tiensä löytäneet ovat varmastikkin seuranneet realityjen isoveljeä. Teemahan valvovasta isoveljestä löytyy jo George Orwellin (Eric Arthur Blair) kirjoittamasta kirjasta vuonna 1984, joka on julkaistu vuonna 1949. Kirjassa on lause “isoveli valvoo” (engl:”Big Brother is watching you.”). Kirjassa on totalitaarinen yhteiskunta, jossa ei…