Tekijä: kuusela.teppo

Toisen viikon maanantai

Asukkaille paljastui jo päivällä, että päivä ei sisällä nimeämisiä, vaan häätöön joutuu kilpailun perusteella.

Päivän kilpailu oli kokkisota hengessä tehty grillaus menu, jota asukkaat saivat ensin harjoitella ja sen jälkeen illan lähetyksen aikana asukkailla oli aikaa tehdä varsinainen kilpailu suoritus. Lopulta annokset arvosteli Hans Välimäki, joka anonyymit annokset arvioi sinisen joukkueen voitoksi paremman pääruuan perusteella.

Häätöäänestykseen joutui siis punainen joukkue, jossa olivat Sara, Sanna, Aleksi, Petra ja pääkokkina Markku.

Lauantai päivä

Lauantai päivä sujui asukkailla yhtenä suurena perheenä, lähes kirjaimellisesti.. Big Brother nimittäin jakoi asukkaille rooleja. Ensimmäinen rooli, eli äidin rooli humpsahti Janne Porkalle ja hänen tehtävänsä ei ollutkaan mitenkään helppo.

Äiti sai hoidella niin lastenvaunuja, kuin pieniä lapsiakin, puhumattakaan murrosikäisistä koululaisista. Tapahtumaa piisasi äidin etätöiden, vauvan itkujen rauhottelusta, aina sokerilobbareiden ja pölyimusri kauppiaiden saapumiseen. Päivän tarina oli melkoisen hyvin kirjoitettu, puhumattakaan siitä että asukkaat vetivät omat roolinsa mainiosti.

Iltaa kohden mentiin kohti päivän kliimaksia, eli suoraa häätöäänestys lähetystä. Ensimmäisenä turvaan pääsi Markku, jonka Sedu oli heittänyt tulisille hiilille pelastettuaan itsensä äänestyksestä. Janne, Sanna ja Rosa siirtyivät studioon jossa selvisi Rosan häätö kohti kotia. Janne ja Sanna kilpailivat periaatteessa simppelissä kisassa toisiaan vastaan.

Jannen ja Rosan tehtävänä oli luetella erilaisia asioita, kuten viikonpäiviä, kuukausia, horoskooppimerkkejä tms.. vuorotellen, kunnes jompikumpi vastaa väärin taikka on liian hidas. Lopussa tilanne oli tasan ja molemmilla oli enää yhden virheen päässä häviäminen.

Viimeisenä listana kuultiin yli sadantuhannen asukkaan kaupunkeja, johon Sanna vastasi Rovaniemi (jossa asukkaita vain 63556) ja niinpä Sanna sai päällensä ilmapallosta tulleet pulverit häviönsä merkiksi ja Janne sai ripustaa kaulaansa immuniteettikorun ja Janne on turvassa sunnuntain lähetyksessä, jossa kaikki muut asukkaat mittelevät suosiostaan.

Perjantai päivä – nimeämiset

Perjantaina toimitettiin jälleen nimeämiset, joihin vaikutti myös päivän kestävyys kilpailu. Kilpailussa piti sinnitellä kaltevuudeltaan jatkuvasti nousevassa telineessä.

Lopulta Roni ja Sedu viimeisinä hyppäsivät samaan aikaan, mutta BB julisti Sedun voittaneeksi parilla sekunnilla videotarkistuksen perusteella.

Nimeämisistä eniten ääniä saivat Rosa, Sanna, Janne ja Sedu. Kilpailun voittajana Sedu sai oikeuden vaihtaa yhden äänestykseen jotuvista ja hän vaihtoi itsensä Markkuun. Häädössä siis ovat.

ROSA MERILÄINEN, SANNA UKKOLA, JANNE PORKKA ja MARKKU PULLI

Ilta meni grilli juhlissa, vähän juomaa, saunaa ja paljua.

Toinen häätö

Tiukassa äänestyksessä putoajan palli vaihtui usean kertaa, kuten myös turvassa olijat.

Viimeinen tilanne katsaus näytti jo sen, että tilanne oli kovasti tasainen. Kuten useinkin näissä äänestyksissä pitkään turvassa ollut Toni Nieminen sai viimeisessä pyrähdyksessä vähiten tukiääniä ja lopulta joutui häädetyksi talosta. Nina Mikkonen ja Rosa Meriläinen pääsivät etsimään ISOVELI kirjaimia pallomerestä.

Lopulta immuniteetti meni Nina Mikkoselle, hävinnyt ei tällä kertaa saanut mitään, muuta kuin tietenkin ”paluulipun” takaisin taloon.

Kolmas kokonainen päivä

Päivä alkoi aikapommi kierrätyksellä, joka loppujen lopuksi jäi Nina Mikkosen syliin ”räjähtäessään”. Näin ollen hän siirtyi automaattisesti häätöäänestykseen.

Päivällä vuoroon tuli nimeämiset ensimmäisen kerran VIP asukkaille, jossa ei luonnollisesti pisteet ropise Aleksi Valavuorelle immuniteetin vuoksi, eikä Nina Mikkolalle, koska hän on jo äänetyksessä.

Bigbrother ilmoitti kirjeen, jossa ilmoitettiin talossa tehdyn jatkuvia sääntörikkomuksia. Näin ollen asukkaiden tuli laittaa asukkaat järjestykseen tuhmimmasta kilteimpään. Tuhmin saisi rangaistuksen, tuhmimmaksi päätettiin Sanna Ukkola.

Sänkyshow alkoi, kun makuuhuoneessa Markku Pulli ja Sara Forsberg alkoivat käymään läpi nukkumajärjestystä ja toivoivat muutoksia siihen kenellä on paremmat sängyt ja kuka nukkuu riippumatossa, pinnasängyssä ja muissa ei niin mielyttävissä sängyissä. Mukaan keskusteluun tuli myöhemmin myös Janne Porkka ja lopulta asiaa käsiteltiin koko asukasporukan voimin.

Tästä kun alettiin päästä selvyyteen tuli kirje jossa selvitettiin mitä Sanna Ukkolan rangaistus pitää sisällään. Hänestä tuli asukkaiden ylitarkarkastaja, joka valvoo ettei tehdä rikkomuksia taikka hyvientapojen vastaisia asioita, joista hän antaa huomautuksia taikka leimoja sääntörikkeistä.

Iltapäivällä kirjeessä paljastuu BB:n Onnenkantamoinenpyörän tarkoitus joka sijaitsee olohuoneen seinällä. Ensimmäiseksi pyöräyttäjäksi valitaan Janne Porkka, joka aikoinaan koko Suomen tietoon tuli Onnenpyörän juontajana. Janne pyöräyttää sektoriin Hotel U14.

Ilta jatkuu suoraan lähetykseen, jossa saadaan tietää häätöäänestyksessä olijat, sekä asukkaiden kauppakäynti.

Asukkaiden tuttuus

Miten sivuston ylläpitäjä tuntee ennakolta asukkaita?

Tutuimmista vieraisiin järjestyksessä

No mitä tähän voisi sanoa.. Porkkahan on tuttu jo 1980-luvulta nuoruudesta.. Isi ja Tommi oli kova sana silloin. Sitten tuli Onnenpyörä.

Olenpahan Janne Porkan aikoinaan Radio Auranaaltojen 10 vuotis riehassa aurajokirannassa tullut nähtyä livenäkin, saattoi olla jo onnenpyörä aikaakin. Muutaman kerran tämän jälkeenkin markkinoiden ”onnenpyörä” hostina nähty.

Mielestäni todella mukava ja hauska mies sen perusteella mitä julkisuudessa on nähnyt.

Kuka 1990-luvulla nuoruuttaan viettänyt ei tietäisi aikakoneen ”odota miksi karkuun…” ja muut rallatukset.

Sanin tietenkin muistan vielä myös Samuli Edelman duoista ja Kuorosodasta. Eli suhteellisen tuttu on.

Jotain pöhinää tuli korviini jo youtube maailman ”kielivideon” myötä, mutta pikkuhiljaa vasta Kaikki VS 1 toi hänet selvemmin tietoisuuteen.

Star Wars fanille erityisen kova juttu on alien kieli elokuvaan ”The Force Awakens”, joskin tosin toki Joonas Suotamon Chewbacka on tätä kovempi juttu.

Musiikki maailmasta olen tiennyt, mutten seurannut, joten kyllä ollut tuttu nimi jo etukäteen.

No kun mäkikotka leiskautti aikoinaan itsensä kaikkien tietoisuuteen, olin itsekkin nuori ja tottakai tiesin tämän nimen.

Tosin viime aikoina ei ole kamalasti ollut omissa silmissä ja korvissa, mutta kyllä Niemisen Tonikin aiemmin tuttu oli.

Onko Suomessa tai Turussa joku joka ei tietäisi Sedua? Vaikka itse en ole koskaan juottoloista ollut kiinnostunut on silti Sedusta tullut kuultua.

Sedusta julkisuuden perusteella tullut kyllä hieman erilainen kuva, mitä nyt 24/7 katsellessa.

Kerran olen kadulla (taisi olla bussipysäkki) ollut Sedun vieressä, kun hän jutteli jonkun tuttunsa kanssa. Eli kyllä olen tiennyt Sedusta jo aiemmin.

Roosa Meriläisen tiedän tottakai eduskunnan lähetysten tiimoilta jas onhan Metsolatkin tuttu ohjelma.

Myös Simo Frangénin puolisona tiesin Roosa Meriläisen.

Eli suht hyvin aiempaa tietoutta

En ole tuben suurkuluttaja, enemmän katsonut tutorial videoita (lähinnä Blender), joten sitä kautta tiedän vain sattuman kautta Lakko nimimerkillä olevan tubettajan (pelasin äskettäin samaa peliä, josta Lakko tehnyt useita vuosia sitten videot ja ikään kuin sitten pelailin peliä vuorotellen katsoen miten Lakko meni eteenpäin itse ensin pelattua ko. kohdan)..

Kuitenkin Suurmestarin 1 kausi ja hauskat kotivideot ovat tuoneet Roni Bäckin tutuksi.

Petra Olli tuli tutuksi Olympialaisissa, joissa edusti painissa. Tätä ennen en ollut kuullut, mutta Lappajärvi (olen itsekkin viikon lomaillut täällä) kuuluu lähipiirin kesäpaikkoihin ja sen kautta Petra Olli jäi mieleen. Näin ne ”aasinsillat” vain toimii.

Illan päätteeksi Timo T.A. Mikkonen kuului joskus katsomiini ohjelmiin. Ninan suhde Timo T.A.:n kanssa tottakai toi nimen tietoisuuteeni, mutten ole sen enempää Nina Mikkoseen tutustunut aiemmin.

Aleksi Valavuori ja Sanna Ukkola ovat molemmat nimenä tuttuja.

Aleksi on saattanut olla Pelkokerroin ohjelmassa niin, että katsoin sitä. Toisaalla Sanna Ukkolan kolumni on voinut silmieni edestä livahtaa ja lyhyt piipahdus Farmissa oli juuri ennen BB.tä…

Kuitenkin hyvin hämärässä nämä ovat olleet, ei siis vahvaa tuntemusta aiemmin.

Miss Helsinki ei avaudu itselle, koska pk-seutu on vain satunnaisten piipahdusten kohde ja Salatut elämät loppui itselle jo vuosia sitten, aivan alkupään Salkkarit olivat tuttu juttu, mutta kun ihmiset alkoivat vaihtua ja vilinä käydä oli katsominen jo loppunut.

Niinpä nämä kaksi ovat melko tuntemattomuudesta itselle tulleita, joskin molemmat ihmisinä talossa ihan ok, eli siinä mielessä ihan tervetulleet tietoisuuteni.. Nyt siis tiedän keitä nämä ovat.

Tuntemattomuudessa edellisten tasoa, youtube ei ikäiselleni ole ollut ensimmäinen kohde viihde videoiden katsontaan ja Pinja Sanaksenaho alias Pinkku Pinsku on jäänyt varjoon.

Muutaman päivän perusteella ihan ok nuori nainen hän kuitenkin on.

Voihan tuotanto

Minulla tuotannon suhteen isot odotukset ja tämän BB-universumin, mutta nyt ei kyllä ihan kaikki ole ajateltu loppuun saakka. Plussaa tuotannossa annan ehdottomasti sille, että taustoilla on hieman uutta ja Teemu Ryhänen on jälleen tuomassa oman asiantuntemuksensa (toivottavasti ainakin… Ettei ole vain taustoilla hiipivä pakollinen asukkaiden puhekumppani). Lisäksi pudotuksen uusi sykli on virkistävä, se että tietyin väliajoin pudotuksessa osa pääsi turvaan oli erittäin hyvä keksintö, kuka sen onkaan keksinyt.

Kuitenkin pudotus lähetys ei mennyt monella osin ollenkaan maaliin, lauottiin kyllä kovasti mutta kudit menivät vähän mihin sattuu, jos jääkiekko kielellä asiaa kuvaa. Kim Sainio on mitä mainioin asia BB:ssä, Kim Sainion tuotannon aikaan isoveli oli sopivan jämäkkä, muttei kuitenkaan ilkeä. Asukkaita tiristettiin, ehkä välillä runsaastikkin, mutta se on kuitenkin BB:tä. Nyt asiantuntijan roolissa Kim Sainio on yhtä suorasukainen ja sanoo mielipiteensä. Välillä kun katsoi Tinni Wikströmin ja Kim Sainion pallottelua, tuntui kuin Kim Sainio olisi tiennyt mitä pelataan ja miten, mutta Tinni Wikström olisi ollut ensikertalainen luistimilla ja horjunut ja hapuillut parhaansa mukaan. Tämä tuli varmasti asetelmassa, jossa kova konkari on BB ensikertalaisen kanssa samassa pöydässä.

Verrokkina tuohon voisi laittaa, että Kim Sainion kanssa yhden kauden jo otellut Kimmo Vehviläinen pärjäsi maanantain lähetyksessä jo paljon reilusti paremmin ja peli meni molemmilla samaan suuntaan. Omasta mielestäni Kimmo Vehviläinen on hieman parantanut muutoinkin omaa tekemistään, mutta ehkä siinä näkyy nyt vähän se varmuus joka tulee siitä, että on tämän tuotannon konkari juontaja.

Jos puhutaan pudotus lähetyksestä niin siinähän meni pieleen niin moni asia, kuin vain voi mennä. Lisäksi tuota pudotus uhan alla olevien tuomista tuohon studio tilaan ei oltu mietitty ihan loppuun. Ainakaan omasta mielestäni ei ole relevanttia, että kaksi pudotuksesta selvinnyttä pääsee näkemään äänestystuloksen lopputuleman. Myöskin hallimaisuus on kauikuisa joka ei anna kaikkein parasta pohjaa asiassa.

Itse olisin kaivannut vähintään jotain välisermiä ”kilpailu areenan” ja studio paikan (johon pudonnut siirtyi) välissä, jolloin ne olisivat olleet hieman erillään ja olisi ollut näkösuoja siihen mitä pudonneen kanssa tapahtuu. En tiedä moniko fani on samoilla linjoilla, mutta siis idea on erittäin hyvä, mutta toteutuksessa puutteita.

Itse toivon tuotannon skarppaavan ja korjaavan ainakin osan fanienkin valittamista asioista.

Ensimmäinen häätö takana

Ensimmäinen häätölähetys nähtiin 4.5 tiistaina, jossa päästiin tutustumaan aiemmasta poikkeavaan häätö järjestykseen. Lähetys alkoi sillä, että ensimmäiset neljä pääsivät turvaan jo muutaman minuutin kuluttua lähetyksen alusta.

Koostetta ja lähetystä jonkin aikaa kuluneena, oli jo kuulutettu seuraavat neljä jotka olivat turvassa. Vielä kolme sai turvan, ennen kuin kolme viimeistä marssivat studioon.

Kim Sainio Big Brotherin entisenä pääohjaajana avasi tilanteen omituisuuden, kun hän haastatteli kolmikkoa yhdessä Tinni Wikströmin kanssa. Lähetyksessä Kim Sainio sanoi että on omituinen tilanne puhua asukkaiden kanssa kesken kauden, joista osa vielä palaa takaisin taloon.

Kun lähetyksessä oli häädetty ensimmäinen asukas Kelly kohti kotimatkaa, jäivät kaksi muuta Petra ja Aleksi kilpailemaan koskemattomuudesta, jonka voitti Aleksi Petran seinän laitteiston rikkouduttua. Pallot laskettiin rikkoutumiseen mennessä, jolloin Petralla oli ollut jo aiemmin ongelmaa laitteen kanssa ja hän kiipeili telineen yläosassa menettäen aikaa ja palloja siinä.

Hävinneenä Petra sai syliinsä aikapommin, jota hän nyt kuljettaa sylissään, kunnes se ”räjähtää” aiemman tiedon mukaan keskiviikkona 11 maissa. Nyt jännittävää on nähdä mitä pommi tekee räjähtäessään.

Toinen kokonainen päivä

Aamu alkaa etenkin eräilijöille aikaisin,vain suunnilleen 6 nukutun tunnin kuluttua. Asukkaat saivat ”saalista” Saran ja Aleksin metsästys retken perusteella ja saivat tehdä niistä sapuskaa.

Melko pian iltapäivällä asukkaille saapuu kirjekuori, joka ajaa asukkaat tekemään melko vaativaa tehtävää. Tämä suoritetaan tehtäväaluuella, joka on siis käytännössä sama paikka, jossa tapahtuu taloon meneminen ja talosta poistuminen. Tehtävässä asukkaiden tulee kuljettaa putkessa tuleva pallo pitkän putkistoistoisen tehtävä radan läpi, jossa useita reaktioon ja taitoon liittyviä tehtäviä. Jokainen radan läpimennyt pallo tuottaa yhden sekunnin lisäaikaa kauppareissuun.

 

Ilta

Toinen päivä huipentuu ensimmäiseen asukkaan häätöön ja sen jälkeiseen tehtävään

Talosta häädetään: kelly kalonji

Tehtävä on: kopata palloja ja siirtää reikäseinän merkittyyn koloon

Häviäjä – Voittaja : Petra – Aleksi

Rangaistus hävinneelle: ”Aikapommi” laukeaa keskiviikkona n.11:00

Palkinto: Immuniteetti torstaille