Ensirakkautena Keskimaa – ja mutkainen polku fantasiafilosofiaan
Jokaisella fantasian ystävällä on se yksi teos, joka avasi oven toiseen maailmaan eikä päästänyt enää koskaan irti. Minulle se ovi oli J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja Keskimaan ikoninen maailma. Jos minulta kysytään, Keskimaa on jotain, mitä voin hyvällä syyllä kutsua kulttuurilliseksi ensirakkaudekseni. Se luo pohjan kaikelle sille, miten hahmotan hyvän ja pahan kamppailua, syvää maailmanrakennusta ja tarinankerronnan taikaa.
Keskimaan lumo ei kuitenkaan sulje ovia muilta maailmoilta – päinvastoin, se toimi vain portaalina laajemmalle elämykselle.
Fantasiafaniuteni on vuosien varrella laajentunut monipuoliseksi matkaksi eri kirjailijoiden ja teemojen läpi. Jokaisella tarinalla on oma erityinen paikansa kirjahyllyssä ja mielessä:
Klassikot ja nostalgia: C.S. Lewisin Velho ja leijona opetti näkemään taikaa arjen keskellä ja avasi oven Narnian lumottuun maailmaan jo varhain.
Complexit hahmot ja mytologiat: Dragonlance-sarjan Raistlin Majeren kiehtova, varjoisa ja traaginen kasvutarina on jäänyt mieleen yhtenä vahvimmista hahmoanalyyseistä. Samalla tavalla David Eddingsin Polgara-velho edustaa vahvaa, viisasta ja terävää hahmoa, jonka matkaa on aina yhtä nautinnollista seurata.
Aikuisiän syvyys ja draama: George R.R. Martinin Game of Thrones toi fantasiaan rosoista realismia, poliittista peliä ja odottamattomia käänteitä, kun taas Diana Gabaldonin Outlander (Matkantekijä) yhdistää historiallisen draaman, aikamatkustuksen ja syvän ihmissuhdekuvauksen tavalla, joka koukuttaa kerta toisensa jälkeen.
Fantasiassa ei ole kyse vain pakenemisesta todellisuudesta, vaan kyvystä katsoa maailmaa toisenlaisten linssien läpi. Vaikka uusia suosikkeja ja kiehtovia maailmoja tulee jatkuvasti lisää, tie vie aina lopulta takaisin sinne, mistä kaikki alkoi: Keskimaan vihreille kunnaille ja Sormuksen saattueen matkaan.
Keskimaan puolelta Suomenlinnan ryhmäteatterin lavalta fanitukseen nousivat myös useat suomalaiset näyttelijät.. Etunenässä FRODO REPPULI – TANELI MÄKELÄ.
Kylmästä avaruudesta lämpimäksi elämäntavaksi – Nimittäin Sci-Fi
Vaikka sci-fin kuvasto koostuu usein kylmästä avaruudesta, tuntemattomista planeetoista ja teräksisistä aluksista, minulle scifi on ollut pikkupojasta lähtien yksi kaikkein lämpimimmistä ja rakkaimmista harrastuksen kohteista.
Moni asia sai alkunsa siitä, kun näin nuorena VHS-kasetilta Star Wars -elokuvan. Se eeppinen tarina avasi oven valtavaan maailmaan, josta ei ollut paluuta. Siitä pitäen tieteisfiktio on tarjonnut elämyksiä, jotka ovat jääneet pysyvästi mieleen:
Valkokankaan suurimmat elämykset: 1980-luvulla elokuvateatterissa nähty Back to the Future teki lähtemättömän vaikutuksen, ja vuonna 1991 teatterissa koettu Terminator 2 – Tuomion päivä räjäytti tajunnan toiminnallaan ja erikoistehosteillaan.
Televisiosarjat sukupolven muovaajina: Televisioruudun ääressä vietettiin ikimuistoisia hetkiä 80-luvun V-sarjan parissa, ja myöhemmin Star Trek ja Stargate laajensivat avaruusepoksien nälkää. Vuonna 1995 Suomen televisioon saapunut The X-Files tiiputti täysin penkiltä – se toi scifiin ja paranormaaleihin ilmiöihin aivan uudenlaisen tunnelman. Myös Babylon 5 sekä Space: Above and Beyond (S.A.A.B.) olivat sarjoja, jotka iskivät suoraan sydämeen.
Tämän päivän suosikit: Sci-fi ei ole jäänyt vain nostalgiaan. Uudemmista tuotannoista teknologiaan ja tietotekniikkaan pureutuvat sarjat sekä uusi Quantum Leap (Aikahyppy) – jonka alkuperäisversiokin oli suuri suosikki – todistavat, että tyylilaji jaksaa kiehtoa aina vain.
Sci-fi ei ole rajoittunut pelkästään ruudun toiselle puolelle, vaan se on siirtynyt vahvasti myös pelimaailmaan. X-Com-sarjan taktiset taistelut maapallon puolustamiseksi sekä erilaiset Star Wars -pelit ja niiden tyyliset avaruusseikkailut ovat tarjonneet tavan olla itse osana näitä uskomattomia maailmoja.
Tieteisfiktio on minulle enemmän kuin viihdettä – se on uteliaisuutta tuntematonta kohtaan, mielikuvituksen juhlaa ja reissu maailmoihin, joissa vain taivas ja fysiikan lait ovat rajana.
Sosiaalipsykologiaa ja sosiaalista peliä – Realityn vetovoima ja ympyrän sulkeutuminen
Tositelevisio on ollut minulle kiehtova ilmiö jo 2000-luvun alkupuolelta saakka. Monille reality edustaa pelkkää kevyttä viihdettä, mutta minulle se on aina ollut kiehtova ikkuna ihmismieleen, ryhmädynamiikkaan ja sosiaaliseen peliin.
Kaikki alkoi kotimaisen tositeeveen varhaisista vuodesta:
Ensimmäiset elämykset: Nautin suunnattomasti Tatun ja Eekan seikkailuista FarOut-ohjelmassa eri puolilla maailmaa. Samoihin aikoihin ruutuun liimasi kotimainen Suuri Seikkailu – kuka voisikaan unohtaa legendaarista lausetta “Posio vaikenee, mutta vain hetkeksi”?
Maailmanluokan peliä: Pian kuvaan astuivat kansainväliset klassikot kuten Survivors (Selviytyjät) ja Amazing Race, joissa strateginen ajattelu, fyysinen kestävyys ja ihmissuhdetaidot nousivat aivan uudelle tasolle. Myöhemmin molemmat saivat myös Suomi versiot.
Formaattien jättiläinen: Sitten mukaan tuli realityn todellinen jättiläinen, johon sain ensikosketuksen Big Brother UK:n kautta. Erityisesti Big Brother on sosiaalipsykologisesta näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen formaatti: miten täysin erilaiset ihmiset reagoivat suljetussa tilassa, paineen alla ja jatkuvan observation alaisena? Big Brother Suomi on jotain mitä ei mikään muu voi tarjota, kun näkee 24/7 ihmisten reaktion ja toiminnan se on sosiaalipsykologista toimintaa täydemmillään.
Hienoin yksityiskohta tässä vuosikymmenten matkassa on se, miten ympyrä sulkeutuu suomalaisen tositeeveen historiassa. FarOut-sarjan reipas kisaaja Tatu on nimittäin Tatu Ferchen – mies, joka toimii tätä nykyä toimitusjohtajana Banijay Finlandilla. Ja juuri Banijay on se tuotantoyhtiö, joka vastaa useista nykypäivän suurimmista reality-tuotannoista, mukaan lukien kotimaisesta Big Brother Suomesta.
Reality ei ole pelkkää kameraeditointia, vaan se on ihmiskokeen ja tarinankerronnan kiehtova synteesi, joka jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen.
Kuva: Blender fanitaidetta, jonka lähetin isoveljelle 2014, kun BB:stä pyöri 10 kausi
