Kommenttia BB:stä

Big Brother on mahdollisesti (twitter keskustelun perusteella) kokenut ison kolahduksen katsoja lukuihin. Itse ymmärrän tavallaan sen. Juonittelu on tehnyt toksisen ilmapiirin, vaikka sääntöihin puututaan, silti kaikki ei ole ”hyvin”, katsojille vaikeaa seurata kahdella striimillä jne…

Ajattelin luovana visuaalisia ajatuksia sisältävänä persoonana kertoa tässä millainen olisi BB kausi jos minulla olisi valtaa järjestää sellainen. Keskittyisin mm. seuraaviin asioihin: BB:n auktoriteetti, asukkaiden sääntöjen ymmärrys, asukkaille oikeasti vaikeaa aika ajoin ja eriarvoisuutta korostetaan etenkin alussa (tämä on yksi BB:n suola).

Ihan aluksi kausi alkaisi sillä, että asukkaat pukeutuvat jo lähtökohtaisesti taloon mennessä BB:n antamaan maastoasuun. Asukkaat saapuvat yksi kerralla BB talon pihalle, jossa on järjestettynä majoitustiloja (esim. kausi 2022 häkin kaltaisiin olosuhteisiin) joissa lukee BB-Bootcamp tai BB-aloitusleiri. Kun kaikki asukkaat ovat pihalla saapuu pihalle naamioutu (esim. hiihtomaski) BB-yliupseeri (BB tuotannon hankkima tai tuotannon sisältä), joka alkaa käskyttää asukkaita ja samalla terottaa BB talon sääntöjä asukkaille.

Upseeri poistuu tilasta ja asukkaat saavat kirjeitse ja kuulutuksella tervetulo toivotuksen aloitusleirille ja ohjeen, jossa kerrotaan asukkaiden olevan vasta karsinnassa ja osa karsiutuu ilman, että näkee itse taloa ollenkaan. Ohjeessa korostetaan, että sääntöjä pitää noudattaa ja upseeria, sekä BB talon korkeinta auktoriteettiä BB:tä on toteltava viivytyksettä. Käytöksestä seuraa sanktioita ja hyvästä käytöksestä seuraa palkitsemista.

Ensimmäisen kokonaisen päivän aikana on harjoittelua upseerin toimesta ja kilpailu (esterata tms). Päivän päätteeksi upseeri ”ylentää” ansioituneet kaksi asukasta (hyvä suoritus tehtävässä ja erinomainen käytös) ”BB-aliupseeereiksi”, joilla on paremmat ruuat ja lämpimämpi alue oleilla lasitetulla terassilla.

Keskiviikkona on seuraava vastaava ylennys ja samalla myös ensimmäinen tiputus, jonka tekee upseeri huonon käytöksen ja huonon suoriutumisen perusteella, kaksi lähtee kolme tulee tilalle. Tämä tilanne luo mielenkiintoisen asetelman siitä, miten yhteiseen kurjuuteen joutuvat hitsautuvat yhteen.. Katsotaanko uusia uhkana vai kohtalontovereina.

Perjantaina seuraa toinen tiputus ja yksi uusiasukas kandidaati. Loppu viikko sisältää sääntöjen kertauksia, tehtäviä ja upseeri nimeää heikoimmin pärjänneet viikonlopun häätön (eli omalla asenteella merkitys BB-taloon pääsyssä), katsojat pudottavat kaksi ja antavat kahdelle mahdollisuuden näyttää potentiaalinsa BB talossa.

Ensimmäisen sunnuntain jälkeen 6 asukasta siirtyy BB taloon aliupseereina, joista yhden ansioituneimman upseeri korottaa BB-talon pääliköksi, jolla on oma huone ja etuoikeuksia. Viisi aliupseeria saa oman majoitustilan ja oleilu alueen. Loput asukkaat saavat yhteismakuuhuoneen ja perusruokaa (esimerkiksi näkkäriä ja hernekeittoa tms..). Upseereille on myös oma ruokapöytä ja oma menu, joka koostuu muita paremmista antimista.

asukkaiden joukosta valitaan viikoksi kerrallaan keittiö työntekijät (ruuan laitto ja käsintiskaus), jotka tekevät ruuan BB:n ilmoituksesta, sekä aukkaille, että upseereille. Yksi viikko jatkuu tällä jaolla sisältäen normaalin nimeämis-häätö rutiinin, mutta kolmannen viikon aloitus tapahtuu taistelutehtävällä. asukkaat valitsevat viisi + joukkueenjohtaja omista riveistään, jotka taistelevat lasersotaa (esim. megazone yhteistyö tms..) upseereja vastaan. Mikäli upseerit voittavat ja saavat kaikki asukkaiden rivistä pois pelistä jatkuu upseereiden matka entisellään, päälikkyys siirtyy eniten osumia saaneelle upseerille. Jos asukkaat voittavat saavat viisi voittanutta asukasta aliupseereiden paikan ja joukkueenjohtajasta tulee päälikkö.

Viikolla on myös ruokatehtävä. Tehtävä määrittää sen millaista ruokaa viikolla syödään. Tehtävä vaikuttaa kaikkien ruokaan, asukkaat saavat paremman peruruuan ja upseerit paremman luksusruuan, mitä paremmin tehtävä sujuu. Loppuviikko sisältää normaalit nimeämiset ja häädön.

Neljäs viikko sisältää yksilökilpailun, jossa kuusi parasta pääsee nauttimaan luksusta ja muut ovat perusasukkaita. Alkuperäinen jaottelu hälvenee, eikä enää puhuta kuin pääliköstä, jonka valitsee kuusi parhaiten pärjännyttä keskuudestaan. ruokatehtävä toistuu viikolla.

Viides viikko alkaa hurjasti ja kaksi asukasta joutuu kaapatuksi. Hiihtopipoiset hahmot pitävät panttivankeja salaisessa lokaatiossa. Asukkaista osa saa poliisin/etsivän roolin, osa silminnäkijän. Vihjeitä lokaatiosta haetaan lunnaslapusta kiristysvideoon. Jos asukkaat saavat pelastettua kaapatut asukkaat seuraava viikko on yltäkylläinen, mikäli kaapatut jäävät kadoksiin vain heillä on luksusta seuraavan viikon ja muut asukkaat ovat kadonneet etsinnöissään karulle seudulle.

…. Jatkuu

Tulihan se sieltä!

Rupesin jo epätoivon valtaan muutama päivä sitten ja kummastelin kun ei mitään ole kuulunut, vaikka vuosi sitten asukashaku oli jo päättynyt 7.3.

Nyt on julkistettu asukashaku syksyn 2022 Big Brother Suomi talon asukkaaksi 10.3 ja toivotaan jälleen kattavaa otantaa Suomalaisista. Lisää aiheesta aloitan kirjaamaan kauden omille sivuille.

Big Brother Suomi 2022?!

Vuonna 2021 maaliskuussa saatiin jo tietoja tulevasta VIP kaudesta ja 7.3 päättyi asukashaku syksyn kaudelle. Nyt isoveli on täysin hiljaa, eikä mitään ole kuulunut veikasta koko kevään aikana.. Onko tämä nyt pahaenteinen hiljaisuus vai onko tulossa jotain käännettä asiassa.

Vuonna 2021 Big Brother sai uuden hienon paikan ns. BB-universumi talolle ja muulle toiminnalle, mutta nyt sitä on käytetty vain kahdesti VIP ja 2021 syksyn kausissa. Oliko paikka vain 2021 käytössä ja onko tämä vuosi nyt ilman BB:tä?

Tästä BB-universumista jäi vielä paljon potentiaalia käyttämättä ja siitä olisi voinut tiristää vielä paljon irti, mutta onko nyt kuitenkin tultu tilanteeseen jossa tulee jälleen BB-tyhjiö.

Joudummeko jälleen viettämään odotus aikaa, kunnes joku uusi kanava ottaa tuotantoonsa Big Brotherin vai onko isoveli yllättämässä meitä vielä tämän vuoden aikana.. Se jää nähtäväksi.

BB 2022 .. Milloin? Mikä?

Janne Virtanen viimeisessä vierailussa vastaamassa yleisönkysymyksiin paljasti rivien välissä, että Suomalainen BB lienee jatkumassa myös tulevaisuudessa. Olen käsitellyt jotain jo 2021 sivuilla pohtiessa miten BB:tä voisi kehittää, mutta käsittelen hieman toisesta kulmasta sitä miten hahmotan itse BB:tä.

Ensinnäkin mielenkiintoinen kysymys on se, että otetaanko talo jälleen käyttöön keväällä, kuten VIP kausi yllättäen viime keväänä… Nelosen ohjelma paljastuksessa tätä ei ole, mutta ei ollut viime kauden VIP kauttakaan.

Toinen asia on se, että jos tulee lyhyempi kevät kausi, niin onko se VIP, vaiko ehkä jo vuosien ja vuosien ajan katsojien odottama All Stars/Second change (joita on tehty monista muista ohjelmista viime aikoina).

Seuraavaksi on se, että jos tulisi VIP kausi jälleen, niin mitä odottaisin tälläiselle kaudelle, joka viime keväänä on ehdottomasti Nelosen onnistuneimpia vetoja. Lyhyt tiivis kausi toimi Nelosen kausissa ehkä parhaiten, samaa imua ei saatu 2021 tavis kaudelle. Itse toivoisin VIP kaudessa sitä, että Universumia kehitettäisiin edelleen ja tehtäisiin moni asia yhtä hyvin kuin 2021 VIP kaudella. Ohjelmaan toivoisin asukkaina vähintään jonkun hyvin tunnetun henkilön (ei Ron Mossia kuitenkaan 😉 ), kuten tyyliin maailmallakin tunnettuja tyyliin Jasper Pääkkönen, Kimi Räikkönen, Teemu Pukki, Renny Harlin taikka vaikka Michael Monroe. Vähintään Suomessa hyvin tunnettuja voisi olla vaikkapa Joel Hallikainen, Taneli Mäkelä, Kari Väänänen, Ressu Redford tasoisia nimiä. Some/stream maailmassa on paljon tekijöitä Lakosta erilaisten ruokablogien tms.. pitäjiin.

Ehkäpä tälläisessä tilaisuudessa voisi myös antaa second chancen Samir, Sanni, AndyPyro tyylisille 2021 asukkaille myöskin (mikäli haluavat kokea hieman erikulman ohjelmaan).

Entäpä sitten ALL STARS/SECOND CHANGE… Jotenkin itse olisin jälkimmäisen kannalla, eli karsisin voittajat pois ja antaisin uuden mahdollisuuden vanhoille asukkaille. Se keitä tälläisessä olisi kiva nähdä on monimutkainen juttu, mutta poimin jokaisesta kaudesta jonkun nimen joka pohjaa ennen kaikkea siihen, että ko. henkilö on ollut kaudella erityisen tykätty ja mahdollisesti sanonut itse mahdollisesti lähtevänsä uudelleen, lisäksi suluissa voi olla lisä ehdokkaita.

SUB:

  • 2005 . Ensimmäinen kausi – Tiina Arponen tai Antti Asikainen, eli finalistit jos vielä reilu 40 vuotiaina jaksaisivat ottaa haasteen vastaan uudessa talossa ja uudella tuotannolla.
  • 2006 Toinen kausi – Kari ”Kaki” Hautoniemi on sanonut joskus olevansa valmis palaamaan taloon, mutta miten onnistuisi vielä lähes viisikymppisellä talon haasteet (kakkos vaihtoehto Kaarlo Nisso)
  • 2007 Kolmas kausi – Kadi Kaljula tai Farbod olisi tämän kauden mahdollisuudet, Niko Nousiainenhan sai jo toisen mahdollisuuden ja voitti silloin.
  • 2008 neljäs kausi – Mahdollisuus voisi mennä Tero Savikujalle tai Johan Grahnille, ellei sitten jopa Andreas voisi saada mahdollisuuden.
  • 2009 viides kausi – Jos onnistuisi, niin Esa A:n voisi nähdä miten toisissa ympyröissä pärjäisi, mutta tuskin haluaisi lähteä. Siksi ehkäpä Antti, Sampo, Dana kolmikosta joku.
  • 2010 kuudes kausi – Marika olisi ehkä paras vaihtoehto, mutta Eetukin kävisi.
  • 2011 seitsemäs kausi – Tämä on hankala, mutta ehkä olisi hauska nähdä miten Sebastian Tynkkynen pärjäisi nykyään tässä painekattilassa, taikka sitten ihan läpällä voisi antaa Elina Kottoselle (oli tovin asukas, muttei mahdollisuutta voittoon) mahdollisuuden täysi mittaiseen kokemukseen mahdollisuudella voittoon.
  • 2012 kahdeksas kausi – Iida, Jouko, Markus eli finalistit olisivat tästä kaudesta kärjessä itsellä.
  • 2013 yhdeksäs kausi – Ensimmäinen julkkiskausi, jos olisi pakko myös julkkiksia rankata niin tältä kaudelta ehkä olisi sitten Sara Sieppi/Esko Eerikäinen
  • 2014 viimeinen kausi Subilla – Täältä ehkä valkkaisin Joonaksen taikka Pertti Mäenpään.

NELONEN:

  • 2019 Ensimmäinen uudella tuotannolla – Saattaisin eniten toivoa Arionin (aiemmin Tarina) uudelleen tuloa, mutta ensimmäinen kokemus oli hieman raaka ja sitä stigmaa on hankala häivyttää, joten paremmin onnistuisi ehkäpä Helmeri, Kevin tai Ville.
  • 2020 Toinen uuden tuotannon kausi – Ehdottomasti tällä kaudella antaisin tilaisuuden asukkaalle, joka myös on sanonut voivansa lähteä mukaan, eli Timo Paasikunnas. Myös Kristiina, O-P ja Marko olisivat mielenkiintoisia.
  • 2021 VIP – Mikäli täältä joku pitäisi laittaa mukaan, niin Janne Porkka tuottaisi hyvää viihdettä ja Markku, Nina, Sara kolmikostakin kuka vain kävisi.
  • 2021 normi – Tässä kaudessa Pekka on yksi joka ansaitsisi uuden mahdollisuuden, jos olisi hieman hillitympi show (2021 loppupuolen tyyliin pienillä show mausteilla) niin voisi pärjätä. Muutoin Samir ja Sanni tai Lasse voisivat ansaita uuden yrityksen.

Mitä, mitä, mitä IHMETTÄ!!!

Big Brother tuttavallisemmin isoveli pääsi yllättämään meidät kaikki!

Niin siis miten meidät on nyt yllätetty, no tällä tavalla!!!

Lyhyesti siis tänään uutisointiin tieto, että Big Brother tuleekin meillä ruutuihin jo toukokuussa!! Toukokuussa ruutuihin ilmestyy pidemmän tauon jälkeen ”julkkis BigBrother”, tällä kertaa ohjelma on nimellä BigBrother VIP!

VIP kausi kestää kolme viikkoa ja häätöjä on tavallista tiheämmin (itselle mieleen tästä tulee juuri nähty Australian BB;n tyyli). Eli siis intensiivisempi kausi mitä normaalisti, tehtävät ja muut asiat tapahtuvat tiiviimmässä tahdissa.

Se mikä asiassa oli vielä mielenkiintoista on se, että BigBrother muuttaa pois REDI:n kauppakeskuksesta toistaiseksi salaiseen lokaatioon pk-seudulla, josta on tulossa ”uudenlainen BB-universumi”. Tämä on asia jota itse odotan mielenkiinnolla!

Jännä nähdä toukokuussa miten homma rullaa ja samalla nähdään siis uunituore BB-talokompleksi!

Asukashaku 2021

Tänään 15.2.2021 saamme jälleen iloisia uutisia! https://www.nelonen.fi/ohjelmat/big-brother-suomi/2152392-big-brother-suomi-nahdaan-syksylla-2021—asukkaita-haetaan-taas

***

Kuten aiemmin jo viimekaudella ikään kuin vaivihkaa paljastui BB ei jää 2020 kauteen nelosen ohjelmistossa! Tänään olemme saaneet tietää, että on alkanut haku seuraavan kauden asukkaaksi.

Ikävää siinä mielessä, että vieläkään Suomessa ei nähdä suomesta puuttuvaa varianttia, eli siis AllStars BB:tä. Kuitenkin mikäli ohjelmaa on yhtään kehitetty juuri Suomessa finaaliin päättyneen Australian suuntaan haastavuudessa ja toisaalta isoveljen auktoriteetissä, niin ollaan hyvillä jäljillä.

Mikäli BB jatkaa pehmo pumpuli tasolla pelkään itse, että ohjelma kokee BB-kuplan poksahduksen ennemmin tai myöhemmin, joka näkyy katsojamäärän vakavalla romahduksella ja ohjelman päättymisen seinään, vaikka sillä olisi vielä varmasti todella paljon annettavaa katsojille.

Toivotaan siis onnistunutta castingiä, onnistunutta käsikirjoitusta, sekä luonnollisesti onnistunutta isoveljeä.

Sivusto alkaa olla valmis ja 2020 BB-suomi lähestyy

Sivustolla on vielä jotain tekemistä ja koko kokonaisuudessa on osia tekemättä. Se ei kuitenkaan hommaa hidasta.

Tämä sivusto uutisoi yleisemmin BB-uutisia ja siksipä tänään on hyvä uutisoida myös tästä!!

Suomalainen seikkailureality tavallaan palaa juurilleen, kun Selviytyjät formaatti lähtee pohjois-suomeen. Alkujaanhan aikoinaan nimenomaan lapissa kuvattiin Suuri seikkailu nimistä seikkailurealityä, joka tosin olin täysin kotimainen formaatti.

Nyt ulkomainen formaatti, joka on siis maailman suurin seikkailureality, sovitetaan Suomalaiseen maisemaan ja Big Brother teemaan liittyen kauden 2019 BB-Suomi voittaja Kristian Heiskari on jälleen tv-ruuduissa, kun hän yrittää selviytyä pohjoisen haasteista. Pohjoisen haasteissa yrittää selviytyä myös niinikään BB-Suomesta (sekä monesta muusta realitystä, kuten Farmi Suomi viimeksi) tuttu Niko Saarinen.

Toivotetaan onnea Kristianille ja Nikolle sinne pohjoisen haasteisiin ja ensivuonna nähdään miten pohjoisen selvityjille käy. Tätä aiemmin nähdään uudet BB-asukkaat. Kauteen on aikaa enää reilu kuukausi ja sitten uudet asukkaat tepastelevat täysin uuteen BB-taloon.

Sivusto on valmistumassa

Sivusto tulee olemaan mahdollisen tepish.net BB-fani alueen portaali sivu.

Tämä tarkoittaa sitä, että tällä sivulla on linkit kaikkiin tepish.net sivujen (löytyy etusivulla) suuntaan. Koko tepish.net BB kokonaisuus on lähtenyt siitä kokeilusta, että miten pystyy tekemään ja hallinoimaan Big Brother teema sivuja ja siihen liittyviä lisäosa.

Sivuston ylläpitäjä on koulutukseltaan datanomi, eli teknisesti tämä pitäisi olla ihan simppeliä.