Alpo iskänä 1970-80 luvulla

Alpo ”Api”kuusela oli taiteilija ja tämä väritti myös elämää lapsuudessani. iskällä oli ateljee jossain vaiheessa lähellä Steiner koulua ja me kävimmekin siellä käymässä äidin kanssa välillä.

Runosmäestä olimme muuttaneet Stålarminkadulle, jossakin vaiheessa kun olin melko pieni poika. Tuosta muutosta muistan vain sen, että olin kovasti haluton muuttamaan. Tässä vaiheessa ei kaiketi ole ollut vielä velipoikia, mutta en ole ihan varma.

Parhaat varhaiset muistoni löytyvätkin sitten täältä Stålarminkadulta. Alpo hoiteli täällä talonmiehen hommia ja me lapset juoksentelimme pitkin pihaa. Välillä oltiin lähistöllä kavereillakin.

Tämä talo toimi kotinamme siihen saakka, kun täytin 8 vuotta. Täällä Alpolla ja äidillä oli lemmikkeinä mm. undulaatteja ja kilpikonna. Tähän aikaan iskä Alpo omisti paatin nimeltään Fontzie (KS. Merimies on erimies!) ja sillä me kävimme saaristossa jopa pidempiä reissuja. Iskä puhui ainakin saaresta Aavik (Paikka on Aaviikki, Harvaluodon lähellä oleva saari ks.google maps), ja sen lähellä on myös Långholmen jossa myös olemme käyneet.

Olemme olleet matkan päällä myös niin, että minun biologinen isäni oli mukana matkoilla. He kalastelivat mm.haukia ja äitini poimi sieniä tehden sieni kastiketta. Lapsena sieni ei maistunut, eikä se mennyt moneen vuoteen myöhemminkään. Meillä oli myös saarissa mukana kissoja, näin olen kuullut. Itsellä saaristossa käymisestä on hyvin heikkoja muistikuvia.

Alpo oli vähän ”kaikkien kaveri” ja taiteilijana törmäsi erilaisiin ihmisiin. Alpo oli mm. Juice Leskisen Turkulainen ystävä ja Juice kerran on vieraillutkin tässä asunnossa. Kun olimme lapsia vanhemmat olivat mukana jokaisessa Juicen Turun konsertissa kutsuvieraana. Kolmesti me lapset olimme mukana konserteissa (myös kerran Tampereella Pirkkahallissa), mutta yleensä mummi ja ukki olivat meitä vahtimassa.

Tampereen Pirkkahallissa Juice ja Kikka. Kuvaus Teppo Kuusela backstagella.
Juice Ruisrock 1990. Kuvaus Teppo Kuusela

 

Alpo oli taiteilijana törmännyt myös mm. Ressu Redfordiin ja Ruohosen veljes kaksikkoon, sekä isoon liutaan erilaisia päättäjiä ja tapahtumanjärjestäjiä ynnä muita. Tivoli Sariolassa lapsuudessa oli ihan kummallista, kun Alpo oli nuoruutensa viettänyt työskennellessä tivolissa aina Turussa ja kun olimme lapsia saimme aina vapaa lippuja. Tivoliin mentäessä ensimmäinen paikka siis oli aina traileri alueella, jossa tivolin johto meille nivaskan lippuja antoi.

Alpo lapsuudessani oli melkoisen laajasti kiinnostunut erilaisesta taiteesta ja teki lumiveistoksia pihalle. minulle tulipaha mieli, kun joku älypää ne sitten meni tuhoamaan. Tämä tapahtui siis Stålarminkadulla asuessamme.