Api & Juice

Juice ja vierailut Turussa

Meidän lapsien elämässä oli aina läsnä tajunta siitä, että Alpo iskä tunsi ihmisiä eri aloilta. Ehkä tunnetuimpia Alpon tuttavuuksista oli Juice Leskinen. Minäpä kerron ihan aluksi tarinaa miten meidän lapsuudessa tämä asia näkyi.

Joka ikinen kerta, kun Juice & Grand Slam tai mikä yhtye milloinkin olikaan Juicella sattui olemaan keikalla Turussa, niin se merkitsi meille seuraavaa. Tiesimme jo etukäteen, että iskä ja äiti ovat taas menossa johonkin ja mummi ja ukki tulossa meitä hoitamaan. En muista oliko aina tietoisuus siitä, että meno oli juuri Juicen konserttiin, mutta kyllä se melko pienestä pitäen oli selvää.

Kun eräänä vuonna (1982/83) vanhemmat alkoivat keskustella, että nyt Juice tulee keikka matkan yhteydessä kylään, oli pikku pojalla melkoinen miettiminen. Olin tuolloin 7 tai 8 vanha ensimmäisillä kouluvuosilla oleva tenava. Velipojat olivat alle 4 vanhoja ja eivät tästä enää oikein mitään muistakkaan. 

Paikka oli tuolloin Stålarminkadun ”rivilä” ja talomiehen asunto. Minä reippaana halusin laulaa Juicelle, mutta pupu meni sen verran pöksyyn, kun aikuiset kahvittelivat keittiössä, että lauloin vain seinän takaa Juicelle. 

Tämä päivä merkittiin poissaolona vanhempien sallimana syynä ”julkisen vieraan kyläilyn vuoksi” ja niinpä kun Juice oli lähtenyt, olin vapaa pyörimään pihalla ja minä siellä isuin rivilän pihapiirissä, kun kaverit tulivat koulusta ihmetellen miksen ollut koulussa. En muistaakseni koskaan kertonut tuota täydellistä syytä, sanoin vain että meillä oli vieras kylässä ja sen vuoksi en ollut koulussa

Juice istui kahvilla huoneessa, jonka ikkuna on kuvassa auki

Itse muutin omaan asuntoon 1992/93 (muutin hetkeksi vanhempien luo 1993, mutta loppuvuodesta muutin uudelleen) ja velipojilta olen kuullut, että Juice vieraili vielä uudemman kerran perhettämme katsomassa talossa, jonka Turun kaupunki viisaudessaan meni purkamaan 2018-19 vaihteen aikoihin. Itse en tosiaan tällöin enää ollut paikalla, kun tämä toinen visiitti tapahtui, joten en tiedä siitä yksityiskohtia.

 En tiedä onko Turun kaupunki ollut tietoinen, että heidän purkamassaan talossa oli 1990-luvulla vieraillut niinkin kuuluisa Suomalainen muusikko, kuin Juice Leskinen.

Tämä kohde sijaitsee Pikisaaressa, Peter Thorwösten tien päässä. Paikka on nykyään autio, mutta tämä paikka on toinen varmoista paikoista, joissa Juice Leskinen on käynyt Turussa keikka paikkojen ulkopuolella.

Miten Alpo tutustui Juiceen?

Alpo ”Api” Kuusela oli taiteilija, vanhemmiten hyvin laajalla skaalallakin. Nuorempana hän oli ennen kaikkea perinteinen kuvataiteilija, joka piirsi ja maalasi kuvia aiheesta kuin aiheesta.

Jotain reittiä hän oli myös saanut yhteyden Juiceen ja hänelle tarjonnut levynkansi tms.. materiaalia ja jotain siitä on hyödynnettykkin.

Minulle ei ole koskaan selvinnyt tarkalleen, mitä kaikkea Alpo Juicelle on tehnyt, mutta tehtyä grafiikkaa on olemassa ja hallussamme on myös kuitti PR-materiaalista, josta Juice on maksanut helmikuussa 1987 Alpolle  500 mk.

Juice Leskisestä oli myös tullut muutoin suuri inpiraatio lähde moniin Alpon taiteellisiin töihin ja Juicen tematiikalla Alpo myös kehitti hahmon Juankosken Norppa. Alla muutamia teoksia (Teoksia ei ole lupa kopioida taikka käyttää missään toisessa yhteydessä ilman lupaa!)

Viimeinen tarina, joka minulla on kerrottavana Alposta ja Juicesta tulee jostain 1980-luvun loppupuolelta. Olimme erään kerran jälleen olleet mummin ja ukin hoivissa, kun vanhemmat olivat olleet kaiketi Kårenilla Juicen keikalla. Iskä kertoi tilanteesta, jossa oli ollut vanhemmat, Juice ja muistaakseni Turkulaisen tai Aamusetin toimittaja, joka oli tekemässä haastattelua Juicesta.

Haastattelija oli sitten ihmetellyt vanhempiani, että keitä he oikein ovat. Juice oli tähän tokaissut ”Nämä ovat minun Turkulaisia ystäviä”. Ymmärtääkseni Juice ei kovinkaan helpolla kategorisoinut ketään ystäväkseen, mutta ainakin toimittajalle vanhempamme kategorisoituivat ystäviksi.

 Ysävänä tottakai Alpo tiesi Juicen osoitteen (1980-luvun lopun suunnilta) ja jopa hetun, jotka kauniilla taiteellisella tekstillä ovat tässä kirjoitettu. Nykyään tätä osoitetta ei enää ole olemassa, mutta postinumerolla tämä alue on Lamminpäässä.

Tähän on hyvä lopettaa tämä sivu, toivottavasti tämä avasi hieman sitä mikä oli Apin ja Juicen yhteys, kun molemmat tässä maailmassa vielä vaikuttivat.

Mikäli sinulla on jotain lisää tietoa Alpo ”Api” Kuuselan ja Juicen tuttavuudesta, 

ota yhteyttä teppo[AT]tepish.net!