Lapsuus ja nuoruus

Alpo eli nuoruuttaan Turun Puistomäessä.

Minä olen vain Alpolta kuullut tarinoita tästä ajasta. Hän kertoin mm. paistelleensa lettuja laitapuolenkulkijoiden kanssa. Myöskin kertomukset usein pyörivät puistomäen jengissä.

Kotoa hän muistelin mm. palamaan syttynyttä joulukuusta, joka heitettiin pihalle, lattialla mennyttä pallosalamaa, sekä tietenkin rakasta koiraansaansa Pojua.

Työssä hän kertoi olleensa vähän joka puolella mm. Archimedeksellä ja monissa muissa paikoissa ja tähän aikaan työnsaaminen oli kuulemma niin helppoa, että astui vaan ovesta sisään niin seuraavana päivänä voi aloittaa jo uuden duunin.

Vanhemmistaan Alpo puhui jonkin verran mm. isänsä haavoittumisesta sodassa ja äitinsä tarinaa.

Kuitenkaan mitään kovin tarkkaa kuvaa Alpon tästä ajasta ei ole.